Kategoria
Yliopistonlehtori,
Lapin Yliopisto
Kuvaus
Nykyisessä maailmantilanteessa luonnollista on, että valeinformaationa tunnetaan erityisesti Ukrainan sotaan ja koronaviruksen leviämiseen tai rokotteisiin liittyvät aiheet. Korkeakouluopiskelijat mainitsevat usein myös muita poliittisia, uskonnollisia ja vähemmistöihin liittyviä uutisia. Moni tunnistaa klikkiotsikot tai TikTok-, YouTube- ja Instagram-videot, joiden ainoa tarkoitus on kerätä mahdollisimman paljon tykkäyksiä.
Sisältö
Nuoret tuntevat valeinformaation käsitteen ja monet osaavat jakaa sen tarkoitukselliseen ja vahingossa syntyneeseen valeinformaatioon. Mediakasvatuksessa niistä käytetään disinformaation ja misinformaation käsitteitä. Niiden lisäksi erotellaan myös malinformaatio, joka tarkoittaa sinänsä todenperäistä, mutta esimerkiksi vanhentunutta tai yksityiselämään liittyvää tietoa, joka julkaistaan sellaisessa yhteydessä, joka aiheuttaa haittaa jollekin henkilölle tai asialle. Esimerkkejä tästä ovat esimerkiksi ilkeämieliset juorut poliitikon nuoruusajan suhteista, jotka ovat tapahtuneet ennen hänen poliittista uraansa.
Puhekielessä puhutaan usein valeuutisista, mutta käsite on huono, koska valeinformaatio ei läheskään aina ole pelkkiä uutisia. Esimerkiksi salaliittoteoriat ja muu verkon fabulointi, satiiri ja vitsailu jäävät silloin huomiotta. Sosiaalisessa mediassa ne usein käyvät hyvästä viihteestä, mutta eivät kuitenkaan ole vaarattomia.
Esimerkiksi oikeistopopulistisista keskusteluryhmistä muualle sosiaaliseen mediaan on valunut ns. väestönvaihtoteoria, jonka mukaan länsimaiden valkoista väestöä ollaan tarkoituksellisesti alistamassa vähemmistöksi ja korvaamassa värillisellä väestöllä. Tämä on tärkeä tunnistaa salaliittoteoriaksi.
Hyvä yleissivistys auttaa
Esimerkkejä valeinformaatiosta löytyy paljon, mutta sen tunnistamisen perusteleminen onkin jo vaikeampaa. ”Valeinformaatio on kiinnostavampaa ja huomiota herättävämpää kuin tosiasiapohjainen tosiasiainformaatio”, sanoo eräs opiskelija. Toinen taas tunnustaa suoraan, että valeinformaatiota on vaikea tunnistaa. Hyvä apu on, jos asiasta on aiempaa tietoa ja uutta tietoa voi suhteuttaa siihen. Vaikeammaksi tilanne muuttuu silloin, kun kysymyksessä ovat aiheet, joista ennakkotietoa ei ole.
Kriittistä lukutaitoa opetetaan nykyään jokaisella kouluasteella ja sitä pidetään jo kansalaistaitoina. Lähes jokainen opiskelija siis osaa vastata, että tietoa pitää verrata muihin lähteisiin, tarkistaa, kuka tiedon on lähettänyt ja mihin hänen asiantuntemuksensa perustuu, ovatko muut asiantuntijat samaa mieltä ja niin edelleen. Mutta todellisuudessa tarkistaminen vaatii paljon aikaa ja vaivannäköä, ja harva siihen ryhtyy.
Jos uusi tieto on yllättävä, hiukan sensaatiohakuinen ja ehkä jopa shokeeraava, vastaanottaja usein ylireagoi emotionaalisesti. Hän voi ärsyyntyä, pelästyä tai raivostua. Silloin tiedon todenperäisyyden arviointi helposti unohtuu ja päälle kytkeytyy automaattiohjaus, joka saa toimimaan. Jos uskomme saamaamme tietoon, jaamme sen ehkä pikaisesti, koska haluamme, että tiedosta olisi apua muillekin. Toisaalta, vaikka tunnistaisimme tiedon virheelliseksi, voimme jakaa sen eteenpäin vain kiukutellaksemme yhdessä muiden kanssa tai nauraaksemme jutulle heidän kanssaan. Pahimmillaan valeinformaation levittäminen voi kuitenkin johtaa kiusaamiseen ja väkivaltaan.
Ymmärrystä algoritmien toiminnasta
Pelkkä sisältöjen lukutaito ei riitä, vaan meillä pitää olla ymmärrystä myös sosiaalisen median toimintalogiikasta, alustataloudesta ja siitä, kuinka algoritmit toimivat. Journalistisen median ulkopuolella toimii koko joukko medioita, joiden tärkeimpänä tehtävänä on ajaa jotain poliittista ideologiaa tai tuottaa taloudellista hyötyä julkaisijalleen. Erityisesti nuoret ovat kaupallisten intressien kohteena ja heidän mielipiteisiinsä ja käyttäytymiseensä pyritään vaikuttamaan.
Taloudellista hyötyä tavoitteleville medioille tiedon totuudellisuus ei välttämättä ole ensisijainen arvo, vaan tärkeintä on saada informaatio leviämään mahdollisimman laajalle. Tätä tavoitetta palvelevat algoritmit, jotka rekisteröivät jokaisen klikkauksen. Sen vuoksi edellä esitetty esimerkki sosiaalisen median käyttäjästä, joka vitsillä jakaa kaikenlaista valeinformaatiota, tulee tahtomattaan edistäneeksi valeinformaation leviämistä.
Oma järki käyttöön valeinformaation tunnistamiseksi
Kun opetan kriittistä medialukutaitoa ja faktantarkistusta, kerron ja testautan erilaisia työkaluja, joita vastaanottajille on tarjolla tiedon tarkistamiseksi. On käänteistä kuvahakua, faktantarkistussivustoja ja ohjelmistoja, jotka auttavat feikkivideoiden tunnistamisessa. Niiden tunteminen auttaa eteenpäin silloin kun epäilys on herännyt.
Tärkeimpänä työkaluna pidän kuitenkin ajattelun taitoa. Vanha viisaus siitä, että jos joku tuntuu liian hyvältä tai uskomattomalta, se luultavasti myös on sitä, pitää paikkansa myös valeinformaatiota kohdatessa. Omilla aivoilla ajattelu ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin rajaton usko omiin kykyihin ja tutkitun tiedon haastaminen. On paljon asioita, joiden selvittämiseen tavallisen kansalaisen resurssit eivät riitä. Emme voi henkilökohtaisesti saada ensi käden tietoa kuin hyvin rajallisesta määrästä asioita, silloin on vain luotettava niihin, joilla tuo pääsy on ja, jotka tutkimusta tekevät päätyökseen.
Toinen vanha oppi on, että kun vahva tunnereaktio iskee, kannattaa laskea kymmeneen ennen kuin reagoi. Tuona aikana ehtii ehkä palauttaa mieleen, mitä seurauksia virheellisen tiedon levittämisestä voi olla.
Kirjallisuutta
Faktabaari. 2022. Digitaalinen informaatiolukutaito-opas. Faktabaari
Kivioja, Pasi. 2022. Salaliittoteorioiden ihmemaassa — Tositarinoita ihmisistä kaninkolossa. Docendo.
Kupiainen, Reijo. 2023. Tiedollinen luottamus. Voimmeko luottaa toisilta saamaamme tietoon? Niin&näin 2/2023 https://netn.fi/fi/artikkeli/tiedollinen-luottamus-voimmeko-luottaa-muilta-saamaamme-tietoon
Mediakasvatusseura. 2022. Teemakooste: Disinformaatio ja valeuutiset mediassa. Mediakasvatusmateriaali. Teemakooste: Disinformaatio ja valeuutiset mediassa - Mediakasvatusseura ry
