Hyppää pääsisältöön

Materiaalit

Kaikki mukana? Yhdenvertaisuussuunnittelun opas nuorisotyöhön

Yhdenvertaisuuslaki edellyttää, että jokaisessa kunnassa tehdään erilliset suunnitelmat siitä, miten yhdenvertaisuutta edistetään omassa toiminnassa. Suunnitelmissa tulee huomioida myös nuorisotyö ja sitä toteuttava henkilökunta. Yhdenvertaisuussuunnittelun opas nuorisotyöhön tukee yhdenvertaisuussuunnittelun prosessia joko nuorisopalveluiden tai yksittäisen nuorisotyön toiminnan tasolla. 

Opas on työkalu, jonka avulla voidaan toteuttaa konkreettinen suunnitelma yhdenvertaisuuden edistämiseksi nuorisotyön palveluissa. Sen avulla on mahdollista vahvistaa nuorisotyön toimijoiden osaamista sekä herätellä kiinnittämään huomiota yhdenvertaisuuden toteutumiseen omassa työympäristössä. Jo pienillä teoilla voi olla suuri merkitys. 

Koordinaatin tuottaman julkaisun sisällön ovat kirjoittaneet Rauhankasvatusinstituutin toiminnanjohtaja Riikka Jalonen sekä Allianssin yhdenvertaisuustyön asiantuntija Laura Heinonen. Tärkeän panostuksensa ovat antaneet myös monet yhdenvertaisuuden kokemusasiantuntijat ja ammattilaiset.  Opas on julkaistu 2018.

Lataa julkaisu tältä sivulta käyttöösi alla olevasta linkistä.

Pysy ajan tasalla Koordinaatin osaamiskeskuskuulumisista

Tilaa uutiskirje!