Hyppää pääsisältöön
Kuva koulutustilanteesta, jossa istuu ihmisiä.

Osaamisen vahvistaminen

Koordinaatin toiminnan tavoitteet kohdentuvat keskeisesti nuorisoalan osaamisen vahvistamiseen, jotka liittyvät nuorille suunnattuihin tieto- ja neuvontatyöhön, digitaalisuuteen sekä osallisuus ja vaikuttaminen.

Koordinaatti Akatemia

Koordinaatissa löytyy asiantuntijuutta kouluttamiseen sekä koulutussuunnitteluun. Lisäksi konsultoimme ja sparraamme muun muassa palveluiden kehittämisessä teemoista, jotka liittyvät nuorille suunnattuihin tieto-, neuvonta- ja ohjaustyöhön, erityisesti digitaalisiin palveluihin ja ympäristöihin sekä osallisuuteen ja vaikuttamiseen.

Koordinaatin koulutuskokonaisuutta kutsutaan nimellä Koordinaatti AkatemiaKoordinaatti Akatemian koulutukset kohdentuvat nuorisoalan eri tehtävissä toimivien monialaisen osaamisen vahvistamiseen erityisesti nuorille suunnatussa tieto-, neuvonta- ja ohjaustyössä, digitaalisuudessa ja nuorten osallisuuden edistämisessä.

Opintokokonaisuuksia toteutetaan lähiopetuksena ja verkossa. Näin tarjoamme mahdollisuuksia jatkuvaan osaamisen vahvistamiseen nuorisotyön ammattilaisille tai alaa opiskeleville.

Koordinaatti Akatemian opintokokonaisuuksin voi tutustua suoraan tämän linkin kautta tai valitsemalla valikosta Koordinaatti Akatemia.
 

Tarvitsetko konsultointia?

Onko palveluiden järjestämisessä kehittämiskohteita, joihin kaipaisitte apua? Kuntien ja järjestöjen hanketoimijat suunnittelevat ja toteuttavat palvelut paikallisista tarpeista ja lähtökohdista. Koordinaatti tukee nuorisoalan toimijoita paikallisesti toimivimpien ratkaisujen löytämisessä niin, että myös nuoria kuullaan ja osallistetaan mukaan. Konsultointi on tarpeen erityisesti alueellisten hankkeiden aloitusvaiheessa tai jo pidempään kestäneiden hankkeiden kanssa. 
 

Tilaa maksuton koulutus tai konsultointi

Koordinaatin osaamiskeskustoimintaan liittyvät koulutukset ja konsultoinnit ovat maksuttomia. On hyvä aloittaa yhteinen suunnittelu ajoissa, jotta koulutuksen tai konsultoinnin järjestämisen suunnitteluun ja järjestämiseen jää riittävästi aikaa. 

Lomakkeet, joilla voit tilata koulutuksen tai konsultoinnin löytyvät alla.

 

Tilaa uutiskirjeitämme

Pysy ajan tasalla Koordinaatin kuulumisista, tapahtumista, koulutuksista sekä hankkeista.

Tilaa uutiskirje!