Hyppää pääsisältöön

Osallisuuden osaamiskeskus

Osallisuuden osaamiskeskuksen muodostavat vuosina 2020-2023 Nuorten Akatemia, Nuorisovaltuustojen liitto, Opinkirjo ja Oulun kaupungin hallinnoima Koordinaatti. Nuorten Akatemia toimii osallisuuden osaamiskeskuksen hallinnoivana tahona ja vastaa osaamiskeskuksen toiminnan kokonaisuudesta. 

Osallisuuden osaamiskeskus tukee viranhaltijoita, päättäjiä ja nuorten parissa toimivia aikuisia vahvistamaan nuorten osallisuutta omassa työssään ja ottamaan nuoret mukaan yhteiskunnalliseen kehittämiseen ja päätöksentekoon.

Osallisuuden osaamiskeskukselle valtakunnallisessa nuorisotyön ja -politiikan ohjelmassa määritellyt tavoitteet ovat:
1) Edistää nuorten yhteiskunnallista osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia valtakunnallisesti, erityisesti ottaen huomioon muita heikommassa asemassa olevat nuoret (Nuorten Akatemia ja Nuva ry),
2) Uudistaa ja tehdä tunnetuksi digitaalisia välineitä, kuten esim. Nuortenideat.fi-palvelua, nuorten vaikuttamisen väylinä (Koordinaatti),
3) Edelleen kehittää ja tehdä tunnetuksi nuorten osallisuuden laatukriteereitä, ja huolehtia tarvittavasta käyttöönoton tuesta (Opinkirjo) ja
4) Tutkia nuorten ekstremismiä ja osallisuutta ääriliikkeisiin (Opinkirjo). 

Lisätietoja Koordinaatin tehtävistä ja toiminnasta osana Osallisuuden osaamiskeskusta antaa suunnittelija Pirjo Kovalainen, pirjo.kovalainen@ouka.fi, p. 044 703 8303.

Tilaa uutiskirjeitämme

Pysy ajan tasalla kaikkien palveluidemme kuulumisista, tapahtumista, koulutuksista sekä hankkeista.
Välitämme lisäksi tietoa nuorten tieto- ja neuvontatyön ajankohtaisista asioista.

Siirry uutiskirjeisiin!