Hyppää pääsisältöön

Vinkkejä verkkokohtaamiseen nuorisotyössä

Kuvaus

Me Koordinaatissa kokosimme vinkkejä verkkokohtaamiseen nuorisotyössä. Vinkit toimivat tukenasi sekä reaaliajassa että viiveellä tapahtuvassa verkkokohtaamisessa. Vinkit on suunnattu erityisesti nuorisotyöntekijöille, joille verkkokohtaaminen on uutta. (Päivitetty 30.6.2023)
Nuori silmälasipäinen nainen tietokoneen äärellä. Edustalla sermejä.

Sisältö

Kokosimme tähän artikkeliin nuorisotyöntekijöille vinkkejä verkkokohtaamisen tueksi, kun koronapandemia alettua nuorisotyössä otettiin käyttöön entistä enemmän erilaisia verkkoympäristöjä. Nämä vinkit on hyvä ottaa huomioon, kun nuoria kohdataan digitaalisissa ympäristöissä. Vinkkien tarkoituksena on tukea erityisesti niitä nuorisotyöntekijöitä, joille verkkokohtaaminen on uutta. 

Nuoren kunnioittaminen, asiallisuus ja kiireettömyys tulee säilyttää kohtaamisen ympäristöstä riippumatta. Verkossakin nuoren kohtaamisessa tulee välittyä kiinnostus nuoren asiaan ja tilanteeseen sekä aitous. Kohtaaminen verkossa voi tapahtua reaaliajassa tai viiveellä. 

Reaaliaikainen kohtaaminen, neuvonta ja ohjaus 

Reaaliaikainen kohtaaminen verkossa voi tapahtua esimerkiksi erilaisten sosiaalisen median keskustelukanavien, pikaviestimien ja chat-palveluiden kautta. 

Näillä vinkeillä pääset käyntiin kohdatessasi nuoria esimerkiksi chat-keskustelussa:

  1. Keskustelu chatissa toimii samoilla periaatteilla kuin kasvokkainen vuorovaikutus nuorten kanssa: Kohtaa nuori asiallisesti, kunnioittavasti ja kiireettömästi. Välitä nuoresta aidosti ja ole kiinnostunut hänestä.  
  2. Prosessin jakaminen vaiheisiin auttaa jäsentämään keskustelua:  
    1. Orientaatio
    2. Tilanteen tai ongelman selvittäminen ja jäsentäminen  
    3. Tavoitteiden asettaminen  
    4. Toimintasuunnitelma  
    5. Päättyminen ja yhteenveto 
  3. Chatissa sanamuotojen ja valittujen sanojen merkitys korostuu, joten kiinnitä huomiota viestiesi muotoiluun. Käytä selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Suosi avoimia ja suoria kysymyksiä. Huomioi hymiöiden ja emojien mahdollisuudet ja riskit.  
  4. Aloita keskustelu tervehtien lähestyttävällä tavalla. Kerro nuorelle jo alussa, kuinka kauan on aikaa keskustella. Tarvittaessa kerro chatin luottamuksellisuudesta rohkaistaksesi nuorta keskusteluun. 
  5. Selvitä, haluaako nuori jutella vai tarvitseeko hän jotain tietoa tai apua. Tehtäväsi on auttaa keskustelun fokusoimista aiheeseen askel kerrallaan. Jos nuorella on jokin ongelma, johon hän etsii ratkaisua, voit kysyä mitä nuori on tähän mennessä tehnyt ongelman ratkaisemiseksi. Älä oleta asioita, vaan kysy suoraan nuorelta, jos jokin on epävarmaa.  
  6. Älä tuomitse, vaan kuuntele, tue ja auta nuorta rakentamaan selkeämpää kuvaa hänen tilanteestaan. Ota nuori tosissaan, älä vähättele hänen sanojansa tai kokemuksiansa. Anna tilaa nuoren tunteille. 
  7. Selkeytä ja konkretisoi nuoren ajatuksia ja toiveita. Nuori on oman elämänsä asiantuntija. Älä päätä nuoren puolesta, miten hänen olisi toimittava. Tuo näkyväksi erilaisia vaihtoehtoja. Tarvittaessa ohjaa eteenpäin ja linkkaa verkkosivuja. Tarjoa nuorelle vain sellaista tietoa, jonka tiedät varmuudella paikkansapitäväksi ja ajantasaiseksi.  
  8. Voit kerrata keskustelun aikana käytyjä keskeisiä asioita tilanteesta ja suunnata ajatukset tulevaan. Tarvittaessa voitte yhdessä nuoren kanssa luoda hänelle selkeän toimintasuunnitelman. Varmista, että seuraavat askeleet ovat nuorelle selvillä.  
  9. Erityisesti lopussa on hyvä sanoa jotain positiivista ja kiittää nuorta asiansa jakamisesta. Voit kysyä nuorelta suoraan palautetta tai esimerkiksi että millainen fiilis hänelle keskustelusta tuli. 

Voit perehtyä verkko-ohjaukseen ja -neuvontaan tarkemmin Koordinaatin julkaisemassa oppaassa, joka perustuu Savonia ammattikorkeakoulussa tehtyyn YAMK-tutkinnon (Digital Health) opinnäytetyöhön Counseling youth online – Guidelines for workers ja empiirisen tutkimuksen tuloksiin.

Tästä pääset Verkko-ohjauksen ja -neuvonnan opas työntekijöille -julkaisuun.

Viiveellä tapahtuva kohtaaminen, neuvonta ja ohjaus  

Viiveellä tapahtuvaa kohtaamista, neuvontaa ja ohjausta tehdään esimerkiksi sähköpostitse tai kysy–vastaa-periaatteella toimivissa palveluissa.   

Nämä vinkit auttavat sinua eteenpäin, kun vastaat nuoren verkon kautta tulleisiin kysymyksiin: 

  1. Lue nuoren viesti huolellisesti läpi. Huomioi erityisesti kaikki, mitä kysytään. Arvioi, mitä nuori yhteydenotollaan hakee – mitä nuori tarvitsee?  
  2. Mieti, mikä on vastauksesi tavoite: 
    • luotettavan ja ajantasaisen tiedon tarjoaminen 
    • kannustaminen ja tsemppaaminen  
    • lohduttaminen ja toivon herättäminen 
    • kannanotto asiaan lain näkökulmasta 
    • erilaisten näkökulmien esittely  
    • jokin muu, mikä?  
  3. Vastauksen alussa voit kerrata lyhyesti nuoren viestin ydinasiat, joihin olet vastaamassa. Vastauksessa tarjoamasi tieto tulee olla peräisin luotettavista lähteistä ja ajan tasalla. Luota omaan ammatillisuuteesi. Tarvittaessa hyödynnä moniammatillista lähiverkostoa, kollegoita tai ulkopuolista asiantuntijaa. Lisää vastaukseen tieto, kuka sen on kirjoittanut. 
  4. Älä ratkaise asioita nuoren puolesta. Esittele keskeisiä vaihtoehtoja tai näkökulmia nuorelle siten, että tämän ymmärrys asiassa lisääntyy ja hän voi saamaansa vastausta hyödyntäen tehdä itse omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Ohjaa nuorta tarvittaessa eteenpäin muihin palveluihin ja linkkaa verkkosivuja, joista nuori saa halutessaan lisää tietoa kyseessä olevasta aiheesta. 
  5. Kerro pääsanomasi viestissä selkeästi ja ymmärrettävästi. Suosi lyhyitä ja helppoja lauserakenteita. Vältä turhia täytesanoja. Sujuva, looginen ja kieliopillisesti oikein muotoiltu vastaus antaa luotettavan vaikutelman vastaajasta ja palvelusta. Vastauksen on kuitenkin oltava nuorta puhutteleva eikä se saa tuomita nuorta. Huomioi nuoren ikä. Vastauksen sävyn on hyvä olla positiivinen. 

Voit perehtyä verkkovastaamiseen tarkemmin Koordinaatin ja nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden laatiman verkkovastaamisen huoneentaulun avulla. 

Tästä pääset verkkovastaamisen huoneentauluun

Lukuvinkkejä verkossa tehtävän kohtaavan nuorisotyön tueksi 

Pysy ajan tasalla Koordinaatin osaamiskeskuskuulumisista

Tilaa uutiskirje!