Skip to main content

Turvallinen Oulu -hankkeen tunne- ja turvataitokasvatuksen opetusmateriaalit julkaistu

Kuvaus

Turvallinen Oulu -hankkeessa on valmistunut tunne- ja turvataitokasvatuksen opetusmateriaaleja valtakunnalliseen käyttöön. Materiaalien tavoitteena on turvataitokasvatuksen edistäminen.  
Turvataitomateriaalien kuvituskuva

Body

Tunne- ja turvataitokasvatuksen opetusmateriaalit toimivat opettajien ja muiden kasvatusalan ammattilaisten kasvatustyötä tukevana pedagogisena apuvälineenä. Oma opetusmateriaalinsa on esiopetukseen, 1.–2. luokille, 3.–4. luokille, 5.–6. luokille sekä yläkouluun 7.-9. luokille. 

Opetusmateriaalien avulla voidaan vahvistaa lasten itsetuntoa, tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä selviytymistaitoja turvallisuutta uhkaavien kiusaamisen, häirinnän ja väkivallan tilanteiden varalle. Keskeisestä on myös digimaailmassa turvallisesti toimiminen.  

Tunne- ja turvataitokasvatuksen avulla pystytään vahvistamaan lasten tietoja, taitoja ja luottamusta selviytyä ja pärjätä elämässään sekä rohkaista lapsia kertomaan huolistaan turvalliselle aikuiselle. Sisältöjen tavoitteena on vahvistaa oppilasta suojaavia tekijöitä sekä ehkäistä oppilaisiin niin kasvotusten kuin digitaalisissa ympäristöissäkin kohdistuvaa kiusaamista, häirintää ja väkivaltaa. 

 

Materiaalit perustuvat lapsen oikeuksiin ja opetussuunnitelmiin 

Tunne- ja turvataitokasvatus perustuu YK:n lapsen oikeuksiin ja sen sisällöt ovat osa valtakunnallisia opetussuunnitelmia. Tunne- ja turvataitokasvatuksen edistämiseksi tehty työ on linjassa sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelman kanssa.

Opetusmateriaalien avulla vahvistettavat taidot on jaoteltu tunne- ja vuorovaikutustaitoihin, selviytymistaitoihin ja digiturvataitoihin. Esimerkiksi digiturvataitojen osalta harjoitellaan hyvää nettikaveruutta, turvallista median käyttöä, oman yksityisyyden suojaamista, kuvien jakamista sekä netissä tapahtuvien uhkaavien tilanteiden tunnistamista ja niissä toimimista, kuten houkuttelua ja kiristämistä. Materiaali sisältää myös hyvinvointia, resilienssiä, itsetuntoa sekä turvallisuuden tunnetta vahvistavia harjoituksia.  


Opetusmateriaalit löytyvät yhdestä paikasta 

Tunne- ja turvataitokasvatuksen materiaalit on koottu Turvataitokasvatus-verkkosivulle. Sivusto täydentyy vuoden 2021 aikana ja sinne kootaan kaikki keskeinen tieto ja materiaali tunne- ja turvataitokasvatukseen liittyen niin ammattilaisille kuin vanhemmille.  

Tunne- ja turvataitokasvatuksen opetusmateriaalien tuottamista ovat rahoittaneet opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus.